Biografia

Ravintoloitsija ja keittiömestari Tomi Björck komentaa Helsingin keskustassa kahta modernia aasialaista ravintolaa, Farangia ja Gaijinia.

32-vuotias, kokki on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä pitkän uran kotimaisissa ja ulkomaisissa Michelin-tähditetyissä huippuravintoloissa.

”Vaikka taustani on fine dining -ravintoloissa Chez Dominiquesta Pied a Terreen, kiinnostuin jo varhaisessa vaiheessa aasialaisista mauista. David Thompsonin Nahm ja moderni kiinalaisravintola Hakkasan Lontoossa osoittivat minulle, että aasialaisittain voi keittää hienostuneesti, ja viimeistään Australiassa minulle valkeni, että tässä on minun juttuni”, Tomi kertoo.

Surffausta, aurinkoa ja itämaisia taistelulajeja harrastava keittiömestari työskenteli neljän vuoden ajan Sydneyn parhaissa modernia aasialaista ruokaa tarjoavissa ravintoloissa.

”Longrain ja Quay ovat alallaan maailman parhaita ja ne herättivät intohimon. Oli pakko saada oma ravintola. Ausseista käsin tehdyt reissut Thaimaahan ja muualle Kaakkois-Aasiaan vain nostattivat kuumetta”, Tomi sanoo.

Tomin ensimmäinen oma ravintola, moderneja kaakkois-aasialaisia makuja tarjoava Farang avasi ovensa vuonna 2009, ja oli välitön menestys. Jotain vastaavaa oli kaivattu Helsinkiin pitkään. Vuonna 2011 Farang äänestettiin Suomen parhaaksi ravintolaksi.

”Halusin luoda Helsinkiin innovatiivisen, modernin ja kiinnostavan aasialaisen ravintolan, joka pärjää vertailussa minkä tahansa huippupaikan kanssa maailmalla. Se onnistui. Fine dining -taustani näkyy ruoan valmistustekniikoissa ja raaka-ainevalinnoissa, mutta Farang ei missään nimessä edusta jäykkää fine diningia. Hyvä ruoka, tyylikäs ympäristö ja rento fiilis tekevät ravintolan”, Tomi linjaa.

Farangin suosion rohkaisemana Tomi avasi toisen ravintolansa Gaijinin Helsingin Bulevardille keväällä 2011. Pohjois-aasialaiseen makumaailmaan Kiinasta Korean kautta Japaniin keskittynyt ravintola jatkaa rennosti Farangin jalanjäljissä. Keväällä 2012 Gaijinin naapuriin avautui Tomin kolmas ravintola, joka tarjoaa välimeren parhaita paloja modernilla tavalla.

”Kehittyäkseen keittiömestarin pitää olla koko ajan kärryillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Siksi yritän matkustaa jatkuvasti ja syödä kaikki mielenkiintoiset ravintolat läpi. Pitää tietää, mitkä ruokatrendit ovat tulossa”, Tomi sanoo.

Viimeisien vuosien aikana Tomista on tullut ”tuttu teeveestä”. Hän on yksi Masterchef Suomi -kokkikisan päätuomareista, josta on purkitettu kolme kautta. JIM-kanavalle valmistui myös oma tv-sarja ”Tomin keittiössä”, joka starttasi syyskuussa 2011. Suosittu sarja sai jatkoa vuonna 2012 toisella tuotantokaudella. Tomi on myös Junior Masterchef ohjelman päätuomari, ohjelman ensimmäinen setti rullasi Nelosella syksyllä 2012 ja sai huiman suosion.

Farang

Farang avasi ovensa Helsingissä elokuussa 2009. Ravintola tarjoaa autenttisia, uniikkeja ja raikkaita Kaakkois-Aasian makuja. Farang valittiin alan ammattilaisten äänestämänä Suomen parhaaksi ravintolaksi vuonna 2011.

Farangin sivuille

Gaijin

Tomin toinen ravintola Matti Wikbergin kanssa avattiin Helsingissä keväällä 2011. Gaijin yhdistelee japanilaisia, korealaisia ja pohjoiskiinalaisia makuja moderniin keittöön.

Gaijinin sivuille

Boulevard Social

Tomin kolmas ravintola avasi ovensa toukokuussa 2012 Bulevardille Gaijinin ja Ahjon väliin, tarjoten makumaailmaa välimeren ympäristöstä. Ravintola huokuu sosiaalista ja rentoa fiilistä.

Boulevard Social sivuille

Farang Stockholm

Farang avaa Tukholmassa 2013 vuoden alussa. Ruotsiin avattavan uuden ravintolan tulee omistamaan Tomin ja Matin kanssa Kim Öhman.

Farang Stockholm sivuille

BW-Restaurants Oy

BW eli Björck Wikberg Restaurants on osakeyhtiö joka toimii kaikkien suomessa pyörivien ravintoloiden tukipilarina. Vahva ja läheinen tiimi ravintolatoimintojen taustalla on Tomille todella tärkeää, koska aivan kaikkea ei Tomikaan ehdi hoitamaan vaikka haluaisikin.

BW:n sivuille